Muut

Linkinvaihtoasiaa (valitettavasti)

Linkinvaihtoasiaa (valitettavasti)

Heii! Eli nyt olisi valitettavasti (ehkä) surullisia uutisia. Kaikki linkinvaihtajani, lukekaa tämä! Tai miksei muutkin? Mutta joo. Enempää höpöttelemättä asiaan! :D   Eli minä nollaan linkinvaihtolistani. Aikani ei nyt riitä uusien lisäämiseen. Neljä blogia olisi lisäämättä, enkä taida nyt pystyä siihen. Tämä on ollut jo hetken mielessäni, mutta ajattelin tehdä sen vasta syksyllä. Siis oikeasti Jatka lukemista Linkinvaihtoasiaa (valitettavasti)

Ensimmäinen tarinani

Ensimmäinen tarinani

Heipsan! Ihanaa, että päädyit lukemaan tätä! ;) Ette IKINÄ usko, mitä minulla on tässä postauksessa. Tai no, nimi kertoo. Nimittäin sain kuvan tästä erittäin vanhasta tarinasta. Jonka olen siis kirjoittanut, kun olin 5 tai 6-vuotias. Päivämäärää ei ollut. :'( Eli tämä saattaa olla ensimmäinen tarinani! En ole varma. Mutta tämä on vielä jäljellä. :D Eli Jatka lukemista Ensimmäinen tarinani

Sano sateelle hyvästit

Sano sateelle hyvästit

Hellurei! Tätä postausta kirjoitan vähän epävarmana, koska tämä on (taas) runo. Enkä ole ihan mestari niiden kirjoittamisessa… Mutta minä yksinkertaisesti rakastan runoutta ja kauneutta, mitä niissä on. Ja rakastan myös yhtä toista asiaa – katsokaa tämän runon nimi. ;) Joten sehän on ilmiselvää, että kirjoitan tällaisen runon! (Eikö…?) Kertokaa kommenteissa, mitä arvelette tämän runon käsittelevän. Jatka lukemista Sano sateelle hyvästit

Tarinoille nimiä

Tarinoille nimiä

Hej! Olen nyt lähiaikoina lueskellut liian paljon inspiraatiopostauksia, joten pääni suorastaan pulppuaa ideoita! Mielessäni oli tehdä omakin inspiraatiopostaus, mutta minullahan on jo, ja niitä on niin paljon muissa blogeissa. (Mun eka inspispostaus on surkea, uudelleen luettuna.) Mutta.. Tässä postauksessa siis on vain tarinoiden nimiä. Paljon! Voitte tulkita niitä omalla tavallanne! Eli saa myös soveltaa. Ja Jatka lukemista Tarinoille nimiä

Nimet paljastuvat!

Nimet paljastuvat!

Heips vaan kaikille! Tämä pieni nimikisamme on päättynyt, ja kolmen hahmon nimet ovat nyt selvillä! Tässä postauksessa saatte tietää voittajat! Nimien valinta oli TODELLA VAIKEAA. Kaikkien nimet olivat ihania, mutta nyt on aika julistaa ne kolme parasta, mitkä valitsin kolmelle tarinan henkilölle. Mutta mitä nimiä ehdotettiin?     1. Henkilö: Tyttö, jolla ruskeat hiukset ja Jatka lukemista Nimet paljastuvat!

Ideoita nopasta

Ideoita nopasta

Moikka ja tervetuloa tämän (uusia idea taas) postauksen pariin! Ehkä nimi hämää? Tämä ei ole tarina, vaan jonkinlainen inspispostaus. Jos tarinaideat ovat hukassa, kokeilepa käyttää noppaa! Jos haluat muuten vaan kokeilla, siitä vain, haaste itsesi! Varmaan mietitte, että mistä oikein puhun? Selitänpä sen nyt. Tarvitset nopan, paperia ja kynän. (Nopeassa numerot 1-6.) Sitten aletaan heittelemään! Jatka lukemista Ideoita nopasta

Q&A vastaukset!

Q&A vastaukset!

Helouu! Tervetuloa tähän Q&A-postaukseen! Vastaan kysymyksiin, joita minulta kysyttiin. Kiitos Linnea, Olivia, Kastehelmi, Kurre, Erica, Sammal ja pikkusiskoni kaikista kysymyksistä!   Miten löysit blogiyhteisön? Löysin tämän ihanan blogiyhteisömme Testimadon ansiosta! En muista tarkkaan, mutta taisin huomata jollain linkin tarinablogiinsa -taisi olla Cute_Avokado. Hänen bloginsa (Linnean tarinapaja) oli ensimmäinen blogi, jota luin! Sitten löysin kaikki muutkin Jatka lukemista Q&A vastaukset!

Edessä Q&A!

Edessä Q&A!

Moikka! Eli siis, pidän Q&A:n! Suunnitelmissa oli se jo kauan aiemmin, mutta päätin antaa blogini vähän kasvaa aluksi. Aihe on vapaa. Ajattelin ensin kirjoittamista, mutta kun varmasti muitakin kysymyksiä olisi tulossa. Sitten mietin kesää, mutta pidän sellaisen ehkä kun on oikeasti kesä. Saatte kysyä minulta siis mitä vain kysymyksiä, liittyen kirjoittamiseen, harrastuksiin, kesään, mihin vain! Jatka lukemista Edessä Q&A!

Runous on aliarvostettua

Runous on aliarvostettua

Tässä postauksessa EI ole runoja! Vaan tässä puhutaan runoista! Nimittäin olen huomannut, että runous on aliarvostettua. En ole huomannut kenenkään ottavan runokirjaa kirjastosta, enkä kyllä itsekään. Mutta pitäisi ottaa joku kerta! Varmasti inspiroidun niistä runoista! Ja lisäksi luokkakaverini aina panevat vastaan, kun opettaja kertoo, että kirjoitetaan runoja. Runous on selvästi aliarvostettua, myös muuallakin kuin luokkakavereideni Jatka lukemista Runous on aliarvostettua

Kuvat VS sanat

Kuvat VS sanat

Moii! Erilainen postaus luvassa! Rakastan kirjoittaa muutakin kuin tarinoita, ja rakastan myös ihanien kuvien etsimistä pixabaysta! Ja tässä postauksessa kuvia riittää, joskin muutakin. Joskus nimittäin sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin sata sanaa. Mutta onko näin? Testataan! Etsin kuvan ja yritän kertoa kuvasta mahdollisimman tarkasti! Katsotaan, miten onnistun! Kertooko yksi kuva tosiaan enemmän, kuin sanat? Jatka lukemista Kuvat VS sanat