Ensimmäinen tarinani

Heipsan! Ihanaa, että päädyit lukemaan tätä! ;)

Ette IKINÄ usko, mitä minulla on tässä postauksessa. Tai no, nimi kertoo. Nimittäin sain kuvan tästä erittäin vanhasta tarinasta. Jonka olen siis kirjoittanut, kun olin 5 tai 6-vuotias. Päivämäärää ei ollut. :'( Eli tämä saattaa olla ensimmäinen tarinani! En ole varma. Mutta tämä on vielä jäljellä. :D

Eli nyt, aito ja alkuperäinen KUVA siitä fantastisesta tarinasta! (Mukana myös piirros.)

 

Satu

Olipa kerran. Tyttö. Joka. Meni. Metsään. Etsimään pupuja. Ja. Hän. Löysi. Vain. Kaksi. Pupua. Mutta. Hän. Löysi. Myös. Oravan. Ja Hän. Leikki. Niiden. Kanssa. Ja SEN PITUINEN SE.

 

 

 

Huh. Siis omg, mikä satu! (Ja sen nimi on Satu.)

Te ihan varmasti huomasitte jo, mikä tässä on HYVIN kummallista. Pisteiden paikat. En silloin tiennyt, mihin piste kuului laittaa, joten varmuuden vuoksi laitoin niitä melkein joka väliin. Ja tämän sadun kerronta on taas päin mäntyä.

Siis olin tosi liikuttunut, kun isäni laittoi tuon kuvan minulle. (Ehkä) ensimmäinen teokseni.

Jos kirjoittaisin nyt tuollaisen tarinan tähän blogiin, olisitte ihan että ”PERHO, WHAT?!” Mutta nyt ehkä ymmärrätte, koska kirjoitin tuon aikoja sitten.

Mikä on teidän mielipiteenne tästä? En toivo palautetta siitä, miten surkea tuo on. Antakaa palautetta, kuin antaisitte sitä 6-vuotiaalle. Ja saa nauraa! XD

 

35 kommenttia

  1. Siis OMG! Miten susta on voinut tulla noin hyvä kirjoittaja, kun. Joskus. Kirjoitit. Näin. Onneksi et olen tuommoinen kirjoittaja enää xD

    Vastaa

    1. Kiitos kommentista! 🦋 En, onneksi en ole tuollainen kirjoittaja enää. 😂

      Vastaa

  2. Ihana! Sä kirjoitit jo 5-6 vuotiaana tarinan, joka on (ainakin jollaintavalla😅 kunnollinen) Ja mä kunnioitan sitä. :D Ja toi kuva on oikeesti aika hieno 5-6 vuotiaan piirtäjäksi! Hyvä tarina TON IKÄISELLE mutta mä siis tykkäsin! 💖

    Vastaa

    1. Kiitos! 💜 Voisinpa mennä menneisyyteen sanomaan tuon itselleni! 😉

      Vastaa

  3. Öö – miksi. Olet. Kirjoittanut. Näin. Että. On. Tullut. Piste. Väliin? 😂💙 Okei ei, olet ollut kuusivuotias, mä ymmärrän. Munkin ensimmäiset tarinat taitaa olla juuri noilta ajoilta, ehkä siinä kuusi-seitsemän-vuotiaana, kun oon aloittanut eskarin! Haha, mulla on parikin mun kaikkein vanhinta tarinaa tallella… Jos se sulle käy, mä voisin julkaista ne Annin tarinablogissa, mainiten totta kai, että sain idean sulta? :) Tää postaus oli todella hyvä, ja olihan tuo nyt tosi liikuttava teksti 💙 Ja oikeasti, ihan hyvä, etenkin, jos oot ollut vasta viisi!

    Vastaa

    1. Kiitos! 😂💙 Pisteet. On. Tosi. Kivoja. 😂 Totta kai saat julkaista blogissasi omia vanhoja tarinoitasi. 😉 Niitä olisi kiinnostavaa lukea!

      Vastaa

  4. Heii! Mä kirjoitin nuo pisteet samoin xd On kyllä mahtava. Muita kirjoitusvirheitä (pisteitä lukuunottamatta) en löytänyt, paitsi ”Lekki”
    Hyvä pikku-Perho!

    Vastaa

  5. Hmm… hieno tarina pikku-Perho😂😄 Itse kirjoitin jo 3-5 mun ekan tarinani, mut se ei taida olla tallessa, koska nakkelin yhteen väliin kaikki mun vanhat teokset menemään. Pikku-Perholle vielä, että hän oli todella hyvä piirtämään! Mä en osaa tyylii vieläkään piirtää noin hienoa kuvaa xd okeiokei ehkä osaisin, mut en siltikään osannut piirtää noin nuorena. Ehkä kolmosella ymmärsin kunnolla piirtämisen :D Mulla oli pisteytyksessä eri ongelma. Mä laitoin niitä liian harvoin. Yhenki tarinan kirjoitin et pisteet oli seitsemän rivin välein ja kirjoitin jo silloin todella pienellä käsialalla :D

    Vastaa

    1. Kiitos! 😂💚 Olit kyllä aika nuori, kun kirjoitit tarinan kun olit 3-5! 🤩 Kiitos, mutta valitettavasti en pysty sanomaan tuota Pikku-Perholle. 😂

      Vastaa

  6. Hyvä tarina! Pikku-Perho oli lahjakas kirjoittamaan. Nuo pisteet on kyllä laitettu upeasti. Tossa sun uudelleenkirjottamassa versiossa on yks piste enemmän kuin tossa alkuperäisessä. Ja tuo piirustus on aivan upea!

    Vastaa

    1. Tiedän. 😂 Kiitos Apila! 💜 Pitääkin tarkastaa tuo uudelleen. 😅

      Vastaa

  7. Siis mulle tuli haikee fiilis. Ja samaan aikaan ilonen ja siis en tiiä. Tää oli tosi jännä ja kiinnostava❤

    Vastaa

  8. Aivan. Mahtavaa. 😂😂.

    Okei, mun eka tarina oli jokseenkin samanlainen, ja se on vielä mulla jopa tallessa (kuvana tosin:D) Aika hyvä, 6-7 vuotiaalta!!

    Vastaa

    1. Heii, mä haluan nähdä sen! 😉 Mutta kiitos Taconen! 😂💛

      Vastaa

  9. Ihana tarina! 💜😂 Tästä tosiaan tuli vähän haikea olo, en tiedä miksi… Mutta Satu on erittäin hyvä Pikku-Perhon kirjoittama tarina. 😂 Puput taitaa muuten olla sen ikäisten suosikkieläimiä… Itse sävelsin Kanakappaleen kanssa myös sellaisen kuin ”Puput ja pupujen paimen”, eli kuusivuotiaana 😀 Mutta joo, tämä oli ihana 😂😂

    Vastaa

    1. Tämän postauksen kommenteissa on aika paljon 😂-emojia! 😂 Kiitos kommentista! 💜 Puput on kyllä kivoja. 😂

      Vastaa

  10. Okei, mä en jaksa nyt lähettää Pikku-Perholle terveisiä (anteeksi, P-P), mutta hauska postaus :D

    Vastaa

    1. Onko tästä Pikku-Perhosta tullut kuuluisa? 😂 Kiitos! 🤍

      Vastaa

  11. *ei saa sanaa suustaan* siis, WOW! Tämä oli tosi kiva idea🌊!

    Vastaa

  12. Mä oon aina heittänyt mun kaikki vanhat tarinat ja piirrustukset heti roskiin, jos oon löytänyt ne jälkeenpäin…. joten mun taideteoksia (katastrofeja) ei ole jäljellä….

    Vastaa

    1. Hei, älähän ole noin itsekriittinen! 😂 Onhan tämäkin vähän.. no.. outo? 😂

      Vastaa

  13. Wau!
    Tosi hyvin olet kirjottanut pienenä!
    Mun eka tarina oli varmaan joku, mihin piirsin kuvat ja äiti sitten kirjoitti mun sanelun mukaan.
    Mutta ensimmäinen tarina, jonka muistan itse kirjoittaneeni, on sellainen, missä jotkut lapset luki lehdestä, että rosvoja on vapaalla jalalla ja sitten ne vaan meni ja näki ne rosvot (miten ne tunnisti ne??) ja soitti poliisille.
    Silloin, kun kirjoitin ton tarinan, luin paljon Enid Blytonin kirjoja ja sen näkee.

    Vastaa

    1. Kiitos! Kiva että muutkin kirjoitteli pienenä tarinoita. :D

      Vastaa

  14. Oi!
    Oli kiinnostavaa lukea sun vanha tarina!
    Hei, mulla olisi sama kysymys, kuin Annilla.
    Mulla on ehkä vanhoja tarinoita tallessa, saisinko mä julkaista niitä blogissani, mainiten idean olevan sun? :)
    Riippuu tietysti siitä, löysänkö niitä edes 😂

    Vastaa

    1. Kiitos Samsu! (Uusi lempinimikö? 😂👏☁️) Ja todellakin saat! Olisi kivaa lukea niitä – jos löydät niitä -, vaikken pystykään kommentoimaan Bloggeriin. 🥲 Kiva jos mainitset minut! 💛

      Vastaa

  15. Ihan mahtava idea!! Itse en oo pienenä (muistaakseni) kirjoittanut tarinaa, mutta Pikku-Perho oli kyllä aivan mahtava kirjoittaja😂

    Ja en todellakaan heittänyt 200 piirustusta roskiin yhtenä päivänä :’D

    Vastaa

    1. Voi kiitos! 🙃💜 Ja voi ei, 200 piirustusta?! 😮😂

      Vastaa

  16. Pikku-Perho sentään tiesi, että mitä pisteet ovat… mutta ei osannut käyttää niitä!😂

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *