Luovutan

Hellurei kaikki! Tänään raapustelin pienen päiväkirjamerkinnän. Se ei ole minun. Tai no, kyllä se kuvaa vähän minuakin, mutta ei se silti ole minun.

Ei minulla muuta tähän alkuun! Laittakaa kommentteihin teidän mielipiteenne tästä, sekä haluatteko lisää tällaisia. Ja mitä tunteita tämä herätti teissä? No, menemme tämän pariin!

Ps. Kuvan olen itse ottanut. Olisiko pitänyt ottaa netistä…? (Tekstin olen kirjoittanut kuvaan itse. Se ei ole sitten sitä oikeaa käsialaani!)

 

 

Rakas päiväkirja,

tänään on tuomion päiväni. En kerro päivämäärää, sillä en muista sitä itsekään.

Nytkin olen käpertyneenä sänkyyn ja vuodatan kyyneleitäni sinulle. Pisarat tahraavat näköjään edellisen päivän tekstin, mutta hyvä vaan. Silloin tästä päiväkirjasta jää jäljelle vain tämä sivu. Tuomion sivu.

Tekee mieli vaan unohtaa kaikki murheet ja liukua pehmoiseen uneen. Olenhan lähipäivinä oikeasti elänyt vain unissa. Niissä olen vapaa ja onnellinen. Minulla on ihana ystävä sekä pari ihanan kutkuttavaa salaisuutta. Kauniit hiukset ja kirkkaat silmät.

Mutta täällä ei-unessa minulla on rumat, hapsottavat hiukset ja sameat, harmaat silmät. Inhoan itseäni, kun katson peilikuvaani peilistä. Yritän hymyillä hurmaavasti ja asetella itseni sellaiseen kulmaan, että nenäni ei näytä kiemuraiselta, vaan ihanalta ja suoralta. Välillä onnistunkin!

Haluan vajota pois, pois tästä typerästä maailmasta. Minulla olisi miljoona sanaa kuvaamaan tätä maailmaa, muttei niiden joukossa ole yhtäkään hyvää. Esimerkiksi karsea on suosikeissani. Ja upea inhokeissani.

Voisin milloin vain kävellä muutama kilometri rannalle ja hypätä vain jäiseen veteen. Estää itseäni nousemasta pintaan. Se kidutus ei pitäisi kestää kuin hetken. Sitten kaikki olisi ohi. Koko elämä, jota itken nytkin.

Mutta en tee sitä! Miksikö? No koska olen niin pelkurimainen ja karsea! En uskalla edes nousta yöllä vessaan! Miten tällainen idiootti voisi muka uskaltaa hukuttautua?

Nyt mieleni tekee vain kuolla. Tule, tule kuolema luokseni ja vie minut pois. Tee se kivuttomasti, kiitos.

Vai et sinä tule. No älä sitten. Sitten minä…

 

Joten, sinä rakas päiväkirjani…

luovutan.

 

12 kommenttia

  1. Äsh, mä en oikein tiedä… Alku oli hyvä, mutta loppua kohti huononi. Toisaalta lopun tekstikin oli hyvä, mutta ei sopinut alkuun. Ähh en mä tiedä! No kuva ainakin oli niin hieno, että kuvittelin sitä Pixasta tai Pinistä otetuksi😅 Vasta, kun sanoit siitä, kävin katsomassa sen kuvan, mutta siltikään en osaa katsoa sitä sinun ottamaksi. Ainoastaan tuo teksti tekee siitä sun ottaman, koska mistää netistä löytyvästä kuvasta ei löydy tuota tekstiä, muuten voin vaan leimata sen Pinin/Pixan kuvaksi😅😂

    Vastaa

    1. Kiitos kommentista! Ymmärrän tuon mielipiteen, tämä taisi olla vähän.. No.. ei niin hyvä.
      Oikeastiko? Se on minun ottamani! Sen ottamiseen meni vähän aikaa ja ikää. 😅
      Kiitos vielä kommentista! En osaa lopettaa näköjään kiittelyä.. 😂

      Vastaa

  2. Hyvä postaus! Tuo kuva on tosi hieno! Onko tuo vihko/kirja sun päiväkirja? Xd

    Ja Oona ei pyytänyt keksiä. Voinko mä saada sen?

    Vastaa

    1. Kiitos! On se minun pöiväkirjani, tyhjä sivu vaan. 😂 Et saa keksiä, et ollut ekana. 💕

      Vastaa

        1. Ensimmäinen voi pyytää sitä, niin ei näköjään kenellekään. XD Mutta saat 🍿

  3. Hmm…

    Olen aika samoilla linjoilla kuin Oona. Jos pitäisi antaa arvosana tälle tarinalle niin se olisi 4/5, eli aika hyvä! Okei anteeksi, mä olen tänään vähän kriittisellä tuulella😬. Mutta kokonaisuus tarinassa oli hyvä, pidin. Noh, mutta mä meen jatkamaan mun uimista🌊

    Vastaa

    1. Kiitos kommentista! 🤍 Ja arvosanasta, onhan neljä aika hyvä? Eikä mitään, kaikki on välillä kriittisellä tuulella. 😄 Hyvää uintia! 🏊‍♀️

      Vastaa

  4. Jos lähdetään tuolla asteikolla mittaamaan, sanoisin… 3/5. Tarina on hyvä, selkeä ja näin, mutta jotain jäi puuttumaan. Joka tapauksessa
    *Sunshine Riptide alkaa soida*
    Sori, mun ajatus katkesi… 😅 Mutta hyvä postaus, ja kuva on hieno!

    Vastaa

    1. Kiitos kommentista! 🤍Ja kiitos hyvästä arvosanasta! (No, hyvä ja hyvä 😅) Pitää itsekin kuunnella tuota biisiä, nyt en keksi miltä se kuulosti. 😂 Kiitoss

      Vastaa

  5. Eääh, mä en oikein tiedä, mitä sanoisin… Kuten Oona jo mainitsikin, niin tämä alkoi todella hyvin, mutta sitten loppua kohden vähän lässähti, eikä teksti enää tuntunut tulevan niin luontevasti. Muutenkin tämä on niin käytetty aihe, että teksti olisi kaivannut mukaan jotain… Persoonallista? Jotain, joka antaa tälle tekstille uudenlaisen säväyksen ja erottaa sen muista tällaisista teksteistä – hyvällä tavalla tietenkin. Mutta ei, vaikka tämä kommentti kuulostaa negatiiviselta, niin ei tämä teksti huono ollut! Kyse on vain siitä, että olisin kaivannut jotain lisää… Kokonaisuudessaan hyvä, niin kuin sun tarinat yleensäkin! ☘️

    Vastaa

    1. Kiitos kommentista Fiksunen! Tämä tosiaan taisi jäädä vähän pannukakuksi. Eli vähän käytetyksi ja ei-kiinnostavaksi. Kiitos parannusehdotuksista! Pitääkin muistaa keksiä teksteihini vähän enemmän persoonallisuutta. :)

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *