Soturikissat fanfic- Kosto ikuisesti #4

Heips kaikki! Nyt olisi viimeisen sk-tarinan aika. Päätin lopettaa Kosto ikuisesti – fanifiktion kirjoittamisen. Tämä olisi siis sen viimeinen osa. Toivottavasti pidätte tästä! Ja tiedän kyllä, että tämä on aika lyhyt.. :’D

Tarina siis päättyi siihen, kun Perhokajo törmäsi vieraaseen (tai no..) kissaan. Kursivoitu teksti alussa on edellisestä osasta, jotta on helpompi päästä mukaan.

 

 

 

Sitten aivan yllättäen hänen eteensä putkahti kissa; iso oranssi kolli. Kissa sähisi raivokkaasti ja Perhokajo perääntyi. Hän kyyristyi valmiina pakenemaan, hän ei varmasti voittaisi itseään reilusti isompaa kollia. 

“Perhokajo?” Kolli naukaisi ihmeissään. “Sinäkö se todella olet?” 

Perhokajon suu loksahti auki, kun hän tajusi tuijottavansa entistä (hyvinkin tuttua) klaanitoveriaan suoraan silmiin. 

 

Oranssi kolli tuijotti häntä hämmästyneenä, keltaiset silmät kimmeltäen epäuskoisesti.  

“Liekkisydän”, Perhokajo maukui hitaasti. 

“Perhokajo”, Kolli toisti katse tiiviisti Perhokajossa. 

He kaksi, valkoinen ja oranssi kissa tuijottivat toisiaan hetken. Heidän välillään oli joku outo yhteys.  

“Ihanaa, että olet elossa”, Liekkisydän sanoi kehräten varovasti. “En olisi halunnut, että lähdet.” 

“Kai sinä näit, että en lähtenyt omasta tahdostani. He luulivat että tapoin Savutähden!” Perhokajo ulvaisi. “Ja nyt olen ikuisesti vihainen Maaklaanille!” 

“Minä uskon sinua”, Liekkisydän maukui lempeästi. “Et sinä voisi tehdä mitään niin kauheaa.” 

“Mistä sinä sen tiedät?” Perhokajo tuhahti. Mutta hän näki Liekkisydämen katseesta, että se oli totta. 

“Kiitos”, Perhokajo kuiskaisi hiljaa. 

Hänen mieleensä tulvi muistoja. Hän ja Liekkisydän yhdessä saalistamassa. Se, kuinka hän oli kompastunut kantoon ja Liekkisydän oli kehrännyt naurusta. Liekkisydämen lämmin turkki häntä vasten… Miten hän oli pystynyt unohtaa Liekkisydämen? 

Liekkisydän katseli häntä ja tassutti varovasti lähemmäs. Perhokajo unohti riistan ja yrtit. Hän tunsi sisällään paisuvan rakkauden. 

“Minulla on ollut sinua ikävä”, Liekkisydän kuiskasi. Hänen keltaiset silmänsä säkenöivät lempeästi.  

Perhokajo kehräsi ja oli sanomassa jotain, kun yhtäkkiä pensaikosta rynnistivät Neulasjalka, Simpukkasiipi ja Ruohosydän. 

“Tunkeilija on siepannut Perhokajon!” Neulasjalka ulvoi ja heittäytyi Liekkisydämen kimppuun. 

Liekkisydän rääkäisi yllättyneenä. Hänen häntänsä viuhtoi hurjasti, kun hän yritti pysyä pystyssä. Neulasjalka oli yhtä iso, kuin Liekkisydänkin. Ruskea ja oranssi turkki sekoittuivat, kun kollit kierivät maassa.  

“Seis!” Perhokajo ulvaisi ja heittäytyi heidän väliinsä. 

Neulasjalka irtautui Liekkisydämestä vastahakoisesti ja sähisi silmät leiskuen. 

“Tunnetko sinä tuon?” Hän kysyi Perhokajolta epäluuloisesti. 

Perhokajo epäröi hetken, mutta vastasi sitten: “Tunnen. Hän oli klaanitoverini.” 

“Mitä hän tekee täällä?” Simpukkasiipi kysyi epäluuloisesti. Hänen siniset silmänsä kiiluivat huolestuneesti. 

“Liekkisydän” Ruohosydän huudahti yhtäkkiä. Hänen häntänsä viuhtoi kiivaasti, kun hän tuijotti Liekkisydäntä. “Mitä sinä täällä teet?” 

“Entä sinä?” Liekkisydän kysyi puolestaan. “Ja Perhokajo?” Hän käänsi katseensa Perhokajoon. 

“Öö.. Ehkä meidän pitää selvittää tämä leirissä”, Simpukkasiipi maukui.  

“Mutta onko turvallista viedä tuo leiriin?” Neulasjalka kysyi osoittaen hännällään Liekkisydäntä. Kolli murisi tuijottaessaan Liekkisydäntä. 

“On!” Perhokajo kivahti. Hän vilkaisi Liekkisydäntä epävarmasti ja nyökkäsi Simpukkasiivelle. “Mennään. Simpukkasiipi voi näyttää tietä.”  

 

He tassuttelivat eteenpäin hiljaisuuden vallitessa. Perhokajo tunsi hännässään Liekkisydämen tuijotuksen, muttei kääntynyt katsomaan vaaleanoranssia kollia. Hän huokaisi helpotuksesta, kun hän haistoi edessään leirin tuoksut.  

“Perhokajo, pidä sinä perää”, Simpukkasiipi naukaisi. Hän katsoi Perhokajoon merkitsevästi.  

Hän tahtoo minun pitävän silmällä muita. Perhokajo tajusi ja nyökkäsi Simpukkasiivelle. Vaaleanruskea naaras pinkaisi kohti leirin sisäänkäyntiä ja katosi pian risujen taakse. Ruohosydän meni heti perässä ja Neulasjalka katosi myös pian – hieman muristen – leirin sisäänkäynniltä. Perhokajo pysähtyi ja odotti, että Liekkisydän menisi edeltä, mutta kolli pysähtyikin ja sanoi häntä tuijottaen: 

“Minä rakastan sinua.” Sitten Liekkisydän pujahti muiden perässä leiriin ja Perhokajo jäi yksin tuijottamaan Liekkisydämen perään. 

 

“Lupaatko uskollisuutta Kostoklaanille, vaikka henkesi uhalla, taistella rinnallamme kostaen muiden puolesta?” Pajukynnen ääni kaikui aukiolla. 

“Lupaan!” Liekkisydän huudahti, ehkä hieman liiankin innokkaasti. Hänen keltaiset silmänsä hohtivat kultaisina auringossa, kun hän käänsi katseensa Perhokajoon. Hän kehräsi ja Perhokajo tunsi hänen rakkautensa voiman, kuin tulviva vesi. 

“Siinä tapauksessa, Kostoklaanin voiman kautta, saat luottamuksemme kaikkiin tuleviin kostoihin. Sinut tunnetaan edelleen nimellä Liekkisydän, muistoksi menneestä.” Pajukynsi maukui juhlallisesti. Hän kosketti kuonollaan Liekkisydämen päätä, ja kohotti sitten kuonoaan taivasta kohti.  

“Kostoklaani” Hän ulvaisi. Pajukynnen kirkkaanvihreät silmät loistivat ilosta, mutta myös kostonhimosta. “Pian kaikki klaanit saavat tuntea turkissaan Kostoklaanin kynnet!” 

Perhokajo katseli klaanitovereitaan, jotka ulvoivat Kostoklaanille, ja kehräsi. Hän oli osa tätä – metsän voimakkainta – klaania. Perhokajo katsahti Liekkisydämeen, joka väräytti viiksiään lempeästi.  

Kostoklaani ei noudata samaa lakia, kuin muut klaanit. Eikö se tarkoita, että myös minä, parantaja, voin ottaa kumppanin?  

Hän nyökkäsi kehräten Liekkisydämelle ja päätti hiljaa mielessään: Kyllä. 

8 kommenttia

  1. Tosi hyvä! Oon alkanut just lukemaan sotutikissoja ja tykäistyin❤️! Kiva postaus!

    Vastaa

  2. Kiva tarina, mutta sen verran pelkistetty, että ihan rehellisesti en voi sanoa sen enempää. Joka tapauksessa tekstin tyyli on tasaista ja nimet ovat hyvin keksittyjä! 🙃

    Vastaa

    1. Kiitos kommentista Olivia! Itse olen sitä mieltä, että tätä ei sovi jatkaa – ainakaan täällä blogissa – joten jätin tämän viimeiseksi osaksi. Hyvä jos tämä ei mennyt aivan pieleen. 🖤 (Musta-sydän-addiktio)

      Vastaa

  3. Olen ihan uusi lukija, ja olen lueskellut muutamia postauksia jo. Vaikka vähän lyhyt, niin taitavasti kirjoitettu tarinan lopetus. Ehkä hieman liian nopeasti tuli tuo Liekkisydämen klaaniin liittyminen, mutta muuten hyvä.

    Vastaa

    1. Kiitos! Tervetuloa lukemaan näitä kirjoituksiani!
      Minulla oli vähän ideat vähissä. Jos niin käy, en malta odottaa että tapahtuu jotain isompaa. Kiitos kommentistasi! 🌷

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *