Ajatusten vanki

Moi ja tervetuloa minun ensimmäisen tarinani (ja ensimmäisen postaukseni) pariin! Tämä lyhyt tarina kertoo… No.. sen saat lukea itse!

 

Ajatusten vanki

Minun oma maailmani, kotini, elämäni. Ajatukset. Voisi sanoa, että asun ajatuksissa. Se on oikeastaan mahdotonta. Vaikka oikeastaan melkein kaikki tuntemani ihmiset ovat sanoneet niin. He sanovat, että olen aina omissa maailmoissani, kuin en tuntisi todellisuutta. Minä en tajua heidän puheitaan. En välitä. Keskityn tärkeämpiin ajatuksiin.

Tehdessäni mitä vain, keskityn siihen täysillä. Oli se sitten normaali arjen asia -niin kuin vaikka syöminen tai läksyt- tai joku erikoisempi, olen aina yhtä valmis. Suunnittelen kaikki tarkasti. Aivoni joutuvat usein koetukselle, muttei se minua haittaa. Teen kunnolla, ajattelen kunnolla. En vain tajua, miksi muut eivät ymmärrä minua. Joskus tunnen oloni ulkopuoliseksi sen takia.

Ajatuksissa olo on ihana tunne. Silloin ei tarvitse miettiä sitä kaaosta ympärillä. Voi vain olla omassa kuplassaan, turvassa. Kaikki huolet häviävät, kunnes palaa takaisin todellisuuteen. Oikeastaan ajatuksiin on ihana mennä, poistuminen on taas eri asia.

Joka päivä sulkeudun mieleeni. Olen hetken yksin ja ajattelen asioita. Kuin olisin toisessa maailmassa. On ihanaa olla kaksi maailmaa.

Joskus kuitenkin palaaminen on vaikeaa. En pääse todellisuuteen, vaikka haluaisin. Riuhdon ajatuksissani. Yritän päästä irti ajatusten köysistä, jotka vetävät minua takaisin. Olen kuin vankilassa. Vartijat eivät anna minun palata takaisin. Olen kiinni ajatuksissani. Olen kuin ajatusteni vanki.

 

No, mitäs pidit? Tämä oli sentään ensimmäinen tarinani täällä blogissani!

 

13 kommenttia

  1. Ihana postaus<33 pidin tekstistä, vaikka jotkin kohdat olisi ehkä voinut jättää pois, äh en tiedä, ihana postaus joka tapauksessa💚 Ja tää blogin tausta<33 rakastan tätä väriä, tää on ihanaaaaaaaaaaaaaaa💚💚💚💚Nii ja muuten, melkein unohtui; Ihanaa kun teit blogin, pääsen taas tutustumaan uute blogiin<33

    Vastaa

  2. Aivan ihana vaikken lukenut ajatuksen kanssa sillä en nyt kerkeä. Ainakin idean tajusin kunnolla ja se on mahtava!

    Vastaa

  3. Aivan ihanaa että perustit blogin! 🙂 Ja tää postaus.. tosi hyvä!❤🧡💛💚💙 💕Lisää tällaisia kiitos. 💕
    🦋Perhotyttö.. 🦋
    Tää oli super hyvä! 🐧🦩🐦
    🤍Ja ehkä vielä kerran pitää sanoo että tää on tosi mahtavaa, että perustit blogin. 🤍

    (Aika vähän emojeita 😅)

    Vastaa

  4. Ihanaa että perustit blogin💙. Siis aivan mahtavaa💛. Tää blogin nimi on kaunis ja tää blogin taustan väri on ihanan keväinen💚. Itse tarina on kauniisti kirjoitettu. Sanon sen vielä kerran. Ihanaa että perustit tän blogin🧡🧡

    Vastaa

  5. Ihanaa että perustit blogin💙. Siis aivan mahtavaa💛. Tää tarina on kauniisti kirjoitettu ja muutenki upea💚💚💚. Sanon sen vielä kerran. Ihanaa että perustit tän blogin🧡🧡.

    Vastaa

  6. Vau! Tässä oli todella hyvä näkökulma, ja toteutit sen todella hyvin! Jokin tässä pikkuisen häiritsi, mutta en tiedä, mikä se oikeastaan oli. Ehkä sama, mitä Ofe mainitsi, että jotkut kohdat olisi voinut jättää pois? En tiedä. Taidokasta, kuitenkin! 💚💚💚

    Vastaa

  7. Aivan ihana <3 Mahtavaa että perustit blogin! Lisään tämän heti kaikkien muiden blogein joukkoon, niin pääsen lukemaan tätä useammin ; ) Muuten – ihana idea tää metsä, ja koko tää teema ja kaikki! <33

    Vastaa

  8. Wau, ihana! Oot selvästi taitava kirjottamaan!!💚💚 Ja oikeesti rakastan tätä taustaa ja nimeä ja äh – oikeastaan kaikkea! Ihana blogi!!💚

    Vastaa

  9. Aivan mahtava 💙 Olet taitava kirjoittamaan! Tämän tekstin idea on ihana, ja rakastin myös sitä, kuinka olet hoitanut sen – ja tuo loppu: ”Olen kuin ajatusteni vanki.” Upea lause! Itse olisin ehkä jättänyt tuon kuin-sanan pois, mutta ei se mitään. Odotan jo uusia postauksia! Blogin nimikin on muuten ihana ✨

    Vastaa

  10. Kiitos kehuista! Tunnen oloni nyt varmemmaksi! Kiitos siitä kaikille!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *